Viime aikoina on jullkisuudessa tullut esiin tietoja, että homoiksi
vannoutuneille - tai jopa biologisesti homoiksi määritellyille ihmisille
- on siunaantunut vastakkaista sukupuolta oleva kumppani. Ei tarvitse
katsoa kuin vuosi pari taaksepäin. Mikä huuto kuuluikaan, jos jossain
yritettiin eheyttää homoja. Kirkko lopetti avustamasta sellaisia
kristillisiä järjestöjä, jotka eheyttivät toiminnassaan homouteen
langenneita.
Joitakin aikoja sitten oli juttu naisesta, joka oli elellyt nuoruutensa identiteettikriisi- vaiheessa lesbosuhteissa. Hän kertoi kuinka oli vain luonnostaan löytänyt poikaystävän. Nyt hänellä on aviomies ja pari lasta ja hän vaikuttaa onnelliselta, että on lapsiin mahdollistavan parinmuodostumisen myötä löytänyt onnen ja tarkoituksen elämälleen. Tämä oli siis tapahtunut ilman mitään kristillistä eheyttämistä. Sellaiset ihmiset, joiden elämän solmut aukeavat psykologin juttusilla, eivät välttämättä hyödy ammattiauttajasta, vaan ovat pikemminkin keskustelun avulla oivaltaneet itse elämänsä lukkokohtia. Samalla tavalla uskoisin, ettei johonkin eheyttämishoitoon suvun tai seurakunnan pakottamana määrätty ihminen välttämättä onnistu muuttamaan itsetuhoisaa homoseksuaalisuutta.
On hienoa, että rohkeimmat ihmiset ovat tulleet esiin nimillään. Ei tarvitse elää loppuelämää jonkun SETA:n kuvaileman mallin puitteissa. Jos ei kerran lesbot saa keskenään lapsia ja eivätkä heidän liittonsa pelkällä kissan kasvattamisella kanna pitkälle. Miksei siis kokeile jos löytyisi kiltti ja lapsista pitävä mies rinnalle?
On kuvaavaa, että nämä entiset lesbot ja homot, joita on viime aikoina tullut julkisuuteen, eivät puhu eheytymisistä tai vastaavaa. He toivottavat homoille hyvää jatkoa, eivätkä liian jyrkästi tuomitse omaa varhaisempaa historiaansa. Kyse ei ole pitkän nenän näyttämisestä tai pyllistämisestä homojen suuntaan. Heille on vain elämän polut auenneet.
Samanlaista liikutusta kuin joissain homojärjestöissä esiintyy suuntautuneisuutensa vaihtaneisiin nähden, esiintyy muissakin ihmisen identiteettiin liittyvissä asioissa. Jos ihminen ei enää 30-40- vuotiaana jaksa kuunnella punkin rääkimistä tai rajua rock n rollia, niin onko kyse jostain aatteen petturuudesta? On vain luonnollista, että toiset eivät jää nuoruuden identiteettinsä kahleisiin. Jos homojen elämäntyyli veti puoleensa median propagandan sumentamassa nuoruudessa, niin sellaisen ei tarvitse jatkua koko elämää.
SETA ja muut ranteen veivaajat saavat valtion apuja ja he haluavat haalia mahdollisimman ison porukan yhdistyksiensä riveihin. Niin voidaan kiristää valtiolta rahaa. Yksilö ei enää 30 vuotiaana ole samalla tavalla ohjailtavissa.
Uskoisin, että kaikkein pahimpaan jamaan ovat ajautuneet sellaiset nuoret, jotka menevät vaihtamaan sukupuolensa. Uskoisin, että Suomen valtio tulee jatkossa korvaamaan tuhon, jonka se on antanut tapahtua sellaisille nuorille, jotka ovat sekavassa mielentilassa halunneet sukupuolen ns. korjaushoitoon. Se on peruuttamaton asia. Kikkeliä ei enää juntata paikoilleen, kun kirurgin veitsi on kerran käynyt viikatehommissa.
Joitakin aikoja sitten oli juttu naisesta, joka oli elellyt nuoruutensa identiteettikriisi- vaiheessa lesbosuhteissa. Hän kertoi kuinka oli vain luonnostaan löytänyt poikaystävän. Nyt hänellä on aviomies ja pari lasta ja hän vaikuttaa onnelliselta, että on lapsiin mahdollistavan parinmuodostumisen myötä löytänyt onnen ja tarkoituksen elämälleen. Tämä oli siis tapahtunut ilman mitään kristillistä eheyttämistä. Sellaiset ihmiset, joiden elämän solmut aukeavat psykologin juttusilla, eivät välttämättä hyödy ammattiauttajasta, vaan ovat pikemminkin keskustelun avulla oivaltaneet itse elämänsä lukkokohtia. Samalla tavalla uskoisin, ettei johonkin eheyttämishoitoon suvun tai seurakunnan pakottamana määrätty ihminen välttämättä onnistu muuttamaan itsetuhoisaa homoseksuaalisuutta.
On hienoa, että rohkeimmat ihmiset ovat tulleet esiin nimillään. Ei tarvitse elää loppuelämää jonkun SETA:n kuvaileman mallin puitteissa. Jos ei kerran lesbot saa keskenään lapsia ja eivätkä heidän liittonsa pelkällä kissan kasvattamisella kanna pitkälle. Miksei siis kokeile jos löytyisi kiltti ja lapsista pitävä mies rinnalle?
On kuvaavaa, että nämä entiset lesbot ja homot, joita on viime aikoina tullut julkisuuteen, eivät puhu eheytymisistä tai vastaavaa. He toivottavat homoille hyvää jatkoa, eivätkä liian jyrkästi tuomitse omaa varhaisempaa historiaansa. Kyse ei ole pitkän nenän näyttämisestä tai pyllistämisestä homojen suuntaan. Heille on vain elämän polut auenneet.
Samanlaista liikutusta kuin joissain homojärjestöissä esiintyy suuntautuneisuutensa vaihtaneisiin nähden, esiintyy muissakin ihmisen identiteettiin liittyvissä asioissa. Jos ihminen ei enää 30-40- vuotiaana jaksa kuunnella punkin rääkimistä tai rajua rock n rollia, niin onko kyse jostain aatteen petturuudesta? On vain luonnollista, että toiset eivät jää nuoruuden identiteettinsä kahleisiin. Jos homojen elämäntyyli veti puoleensa median propagandan sumentamassa nuoruudessa, niin sellaisen ei tarvitse jatkua koko elämää.
SETA ja muut ranteen veivaajat saavat valtion apuja ja he haluavat haalia mahdollisimman ison porukan yhdistyksiensä riveihin. Niin voidaan kiristää valtiolta rahaa. Yksilö ei enää 30 vuotiaana ole samalla tavalla ohjailtavissa.
Uskoisin, että kaikkein pahimpaan jamaan ovat ajautuneet sellaiset nuoret, jotka menevät vaihtamaan sukupuolensa. Uskoisin, että Suomen valtio tulee jatkossa korvaamaan tuhon, jonka se on antanut tapahtua sellaisille nuorille, jotka ovat sekavassa mielentilassa halunneet sukupuolen ns. korjaushoitoon. Se on peruuttamaton asia. Kikkeliä ei enää juntata paikoilleen, kun kirurgin veitsi on kerran käynyt viikatehommissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti