LIIAN MUSTAA KAHVIA

Tässä eräs kirjoitus, jossa on perehdytty kaunokirjallisin keinoin homouden problematiikkaan. Mielestäni se on lukemisen arvoinen, vaikka onkin kirjoitettu Tarja Halosen valinnan jälkimainingeissa. Pahoittelen jutun pituutta, joka ei ole ihanteellinen blogi-kirjoitukselle.


I.

Istuimme erään toisessa kerroksessa sijainneen baarin sivuhuoneessa. Seurueeseemme kuului kolme henkeä. Olin kaksikymmentäkuusi vuotiaana joukon nuorin. Oma taustani ja ystäväpiirini yleensäkin poikkesi suuresti molempien pöytäläisteni vastaavista. Molemmat kaverini halusivat peilata elämäänsä juuri minun, ulkopuolisen seurassa. Syyskuinen ilthetki sai ystäväni pohtimaan elämäänsä ja uskoutumaan elämänprobleemeineen minulle. Molemmat seuralaiseni olivat olleet melkoisessa tuiskeessa jo saapuessani.
Pöytäläisistä toinen oli viisi vuotta minua vanhempi. Hänen ongelmanaan oli alkoholi ja uskonnollinen tausta. Hän vietti hyvin iloluonteista elämää, eikä voinnut olla itsensä  kanssa tasapainossa juuri taustansa vuoksi. Eikä hänen ilonpitoaansakaan voinnut juuri pitää vilpittömänä. Siksi väkinäisiä ja ristiriitaisia olivat hänen juttunsa. Hän ailahteli vehkeensä koon liioittelusta ja naisten käyntiin nuolemisista aina uskonnollisiin pohdintoihin ja runoihin. Tänäänkin hän kirosi seitsämän viikon juomattoman kauden katkeamista. Lasi huulillaan ja vauhti päällä hän syytteli työkaveriaan mokoman aiheuttamisesta. Juomiselle oli aina löydettävä pätevät syyt. Muuten yliherkkä omatunto olisi saannut vallan.
Seuralaisista toinen oli tämän työkaveri ja olin oppinut tuntemaan hänet alkoholisoituneen ystäväni kautta. Hän oli lähes parimetrinen ja varsin tukevassa kunnossa. Hänen silmänsä olivat säihkyisät ja vielä nelikymppisenäkin hän näytti elävän tässä ja nyt. Hän keräili taiteita ja nautti ruuan laitosta. Yleisesti ottaen olin pitänyt häntä mukavan säyseänä ja tasapainoisena ihmisenä. Hän kuului ihmisenä sellaisiin, joihin veljeni ei olisi koskaan luottanut. Ulospäin aina keinotekoisen pirteä ja teennäisen ystävällinen. Nyt hän istui edessäni teräviä paukkuja pohjiksi naukanneena, mikä muutti hänen normaalisti oluenpehmittämää olemustaan. Tänään halussaan uskoutua ja saada ymmärrystä hän toi esiin puolen itsestään, joka edusti ihmisen saastaisuuden ääripäätä.

++++++

Hän läjäytti pöytään oman salaisuutensa suorasukaisesti.

"Olen homoseksuaali. Haluan kertoa sen teille, koska sellainen salaisuus painaa mieltäni teidän seurassa ollessani. Te enemmistöt olette kautta aikojen sortaneet meitä. Joudumme aina puolustamaan itseämme, vaikka olemmekin syntyneet homoiksi. Olen itse aina tiennyt olevani homoseksuaali. Enkö siis ole yhtä arvokas kuin te muutkin?".
Hänen salansa vuosi julki ryöpyten vasten kasvojamme. Hän kertoi asiansa, kuin tietäen olevansa syyllinen ja saavansa tuomiomme. Nyt hän anoi ymmärtämystämme vähän samaan tapaan kuin meidän koiramme paskaläjän lattialle tehtyään. Voin sanoa, ettei ihminen koirasta poiketen ole sellaisessa tilassa mitenkään myötätuntoa puoleensa vetävä. Ilmeisesti en tarvinnut sanoja mielipiteeni kertomiseen, sillä hän jatkoi raastavaa säälin kerjuutaan.
"Hakekaa veitsi keittiöstä. Hakekaa, hakekaa ja viiltäkää sillä kurkkuni auki, jos se tekee teidät onnellisiksi", hän kimitti tuskaisena vääryyttä kärsivän roolia teatraalisesti esittäen.
Miellyttävä kahvin maku suussani poistui nyt mielestäni. Asia hänen homoudestaan oli minulle yllätys, vaikka olin tietysti hänen aikaisemmista keskusteluistaan jotain senlaatuista jo päätellytkin. Enemmänkin olin silti yllättynyt hänen reaktionsa voimakkuudesta. Itse asiassa hän oli ilmeisesti suistunut raiteiltaan äskettäin suorittamansa Venäjän matkan jälkeen. Uskoisin hänen pöytäseuransa koostuneen siellä toisentapaisista miehistä. Roolin vaihdos ilmeisesti oli aiheuttanut hänelle ylimääräisiä paineita.
Ystäväni, joka oli tiennyt asiasta jotain jo ennestään tiedusteli siinä välissä kuin kevennykseksi työkaveriltaan tämän homotaipumuksen paljastumisen ajankohtaa.
"Olen ollut homoseksuaali jo kuusi vuotiaana. Olin vasta kuusi vuotias sinä syksynä kun aloitin koulunkäyntini. Rakastuin erääseen poikaan meidän luokallamme. Menimme joka päivä koulusta päästyämme kahdeltatoista hänen asunnolleen. Muistan kaiken vieläkin kuin eilisen päivän. Voi sitä kiihkoa. Kuinka me leikimmekään toistemme ruumiilla. Voin yhä tänäänkin nähdä silmilläni sen ikkunasta näkyneen polun, jota pitkin hänen äitinsä asteli kolmen jälkeen töistä kotiin", hän muisteli kaihoisa ilme kasvoillaan. "Enkö olekin rohkea, kun uskallan näin avoimesti kertoa asiastani?", hän pyysi tunnustusta nyt jo selvästi ensimmäisestä purkauksestaan tasaantuneena.
On vallitsevan käsityksen mukaista suvaita homoja. Jopa kirkonkin piirissä on alettu tekemään niin. Siksi hän ei mielestäni ollut niin rohkea kuin mitä hän itse kuvitteli. Nykyisen liberaalin käsityksen mukaan meidän olisi pitänyt nyökytellä hänen modernille tavalleen pohtia asioita. Kaikesta huolimatta hän eli valheessa.
Itse arvostan suuresti, jos joku ihminen pystyy osoittamaan minulle oman valheellisuuteni. On hienoa, kun toiset kertoo missä mennään, jos se on itseltä hämärtynyt. Mieleen tulee Hitlerin tarjoama esimerkki. Göbbels lankesi vakavampaan suhteeseen jonkin näyttelijättären kanssa ja pyysi siirtoa suurlähettilääksi Intiaan. Hän olisi ollut valmis jättämään vaimonsa ja lapsensa kyseisen naisen vuoksi. Hitler kuuli asiasta ja huomasi Göbbelsin olevan poissa raiteiltaan. Sen vuoksi hän antoi mahtikäskyn, jonka perusteella näyttelijätär siirrettiin jonnekin toiselle paikkakunnalle ja Göbbels palautettiin ruotuun. Jälkeenpäin Göbbels oli tyytyväinen saamastaan avusta.
On hienoa, että kanssaihmiset ottavat vastuuta myös lähimmäisistään. Olisin voinnut vastuuttomasti tukea kyseisen henkilön valhetta ja surkutella ihmisten ymmärtämättömyyttä, vain miellyttääkseni häntä. Totuudellisuuden kannustamana en voinnut tehdä niin. Oli selvää, ettei hän ollut selvittänyt asiaa itselleen. Oli kuin päivittäin juova alkoholisti olisi selittänyt olevansa hemmetin iloinen alkoholisti, kun sisällä kalvoi piinaava tuli.

+++++

"95% miehistä on valmiita lähtemään kanssani pienessä humalassa. Se on himoa ja kiihkoa se. Se pitäisi kaikkien miesten kokea jo yleissivistyksen vuoksi ainakin kerran elämässään", hehkutti asiastaan päihtynyt elostelija.
Väite, että 95 % miehistä on valmiita jakamaan hänen harrastuksensa oli mielestäni liian paksua. Sehän oikeuttaa turmelevien tarjousten esittämiseen jokaiselle vastaantulijalle. Jouduin keskeyttämään hänen puheensa.
"Sinä siis katsot teoriasi mukaan käytännössä jokaisen miehen oleva halukas homoilemaan kanssasi. Ehdotatko siis jokaiselle vastaantulevalle miehelle pientä seikkailua? Eikö sellainen ole sitä paitsi hieman vaarallistakin? Uskoisin esittämäsi prosentin pitävän paikkansa korkeintaan nuoria poikia raiskaavien homojen elämässä ja edellyttämättä uhrien suostumusta", pistin siihen väliin.
"Minulla on aina mennyt hienosti. Minulla on ollut lukuisia miellyttäviä suhteita kaupungissa. Sitä paitsi, jos joskus onkin sattunut jotain. Olen kyllin iso ja vahva puolustamaan itseäni. Tunnen olevani enemmän mies kuin kumpikaan teistä", Flash Gordon nousi hänessä esiin. "Enkä sitä paitsi raiskaile ketään. Toki homotkin syyllistyvät raiskauksiin, mutta niin tekevät heterotkin", hän puolusteli.
"Molemmissa tapauksissa on kyse saastaisesta himosta. Kun puhut himosta suhteittesi kohdalla, niin eikö siitä ole lyhyt matka niiden ylivaltaan. Raiskaaja, joka ei enää hillitse itseään ei ole enää ihminen, vaan on löytänyt eläimen itsestään. Mielestäni ihminen, joka hyväksyy saastaiset himonsa on eläimellinen. Etkö halua löytää elämällesi mitään korkeampaan tarkoitusta kuin saastaisten himojesi toteuttamisen?", Kysyin aidon tuohtuneena hänen halvasta maailmankuvastaan.
"Ei kyse ole himosta, vaan rakkaudesta", hän yritti korjailla puheitaan.
"Pyh, rakkaudesta", keskeytti nuorempi ystävä hänet halveksivasti kädellään huitoen. "Itse olet sanonnut, että suhteittesi määrä lienee sadoissa. Olet kerskunut vietelleesi parhaimmillan useammankin päivässä. Tiedän rakkautesi. Sinä otat aina jonkun pojan riistaksesi ja piirität tätä saataisen mielikuvituksesi loihtiessa mieleesi hohdokkaita kuvia, kunnes tämä antautuu sinulle. Sen jälkeen hän ei enää kiinnosta sinua. Niin olisi käynnyt kaverillenikin, jonka tutustutin sinuun. Et jättänyt häntä hetkeksikään rauhaan, vaan soittelit ja punoit juonia hänen päänsä menoksi. Tiesit hänen olevan mukava kaveri, joka antaisi sinun pyöriä ystävällisyyttään ympärillään. Kunnes joskus hänen ollessaan humalassa iskisit kuin kobra ja turmelisit hänet. Jälkeenpäin tälläinen häpäisty olisi sitten vain sinun käsityksesi mukaan tyytyväinen. Kaverini oli tosin kyllin fiksu sinulle ja haistoi tilanteen. Hän kertoi oudosta käyttäytymisestäsi minulle. En epäröinnyt varoittaa häntä ja niin jäit nuolemaan näppejäsi silloin. Teit saman myös minulle. Kukaan työpaikallamme ei tiennyt taipumuksestasi. Kaikki naiset työpaikallamme jopa pitävät sinusta. Aloit kutsua minua syömään.
Pesit jopa pyykkinikin. Ihmettelin reiluuttasi, kunnes eräänä päivänä oltuani hieman maistissa aloit viittailevasti puhua homoudesta. Onneksi pystyin terästäytymään ja sain kysytyksi suoraan. Saatuani asian selville en uskaltanut jäädä luoksesi yöksi. Olen nykyään alkanut pitää sinua epäluotettavani. Kuinka voin tietää, ettet rupea kampeamaan selkääni. En anna päinvastaisille lupauksille paljoakaan arvoa. Kauhulla ajattelen kohtaloani, jos joskus sattumalta tarttuisin ryyppyreissullani tarjoukseesi ja viettäisin yön luonasi. En välttämättä sammuttuani kykenisi muistamaan, etten ole tyttöystäväni luona", ystäväni valotti asiaa muistoillaan.

+++++

"Älkää viitsikö puhua tuollaisia", hän muutti tyyliään kiemurrellessaan piinaavien asioiden edessä ja jatkoi saastassa rypemistä. "Ette voi kuvitellakaan mitä ajatuksia te olette saannut minussa aikaan. Pidän teistä molemmista paljon. Olen välillä ollut epätoivoinen, kun en voi sitä mitenkään osoittaa. Pidetään kaikki toisiamme käsistä kiinni. Olemme kaikki ihmisiä. Sanotaan vielä suomalaisia, jos te haluatte", näin kujerrellessaan hän yritti ottaa käteni hellän hyväilynsä kohteeksi, samalla kun hän sijoitti kättään ystäväni polvelle.
Yhtäkkiä edessäni oleva tuttavani muuttui silmissäni suoraan elokuvista revityksi halvimmaksi hintiksi, joka nautti muiden ärsyttämisestä omalla homoudellaan. Koin sanoinkuvaamattoman puistatuksen tunteen. Ymmärrän niitä ihmisiä, jotka eivät malta itseään sellaisissa tilanteissa. Voisi olla parempi antaa luuvitosen puhua, kuin tukahduttaa tunteensa sivistyneen yhteiskunnan vaatimalle tasolle. Mieleeni muistui hänen aikaisemmat yhteydenottonsa. Kun olin tavannut hänet ensimmäisen kerran olimme jutelleet niitä näitä. Reilu viikon päästä oli soinnut puhelin ja tämä nyttemmin röyhkeäksi elostelijaksi paljastunut homo oli kuvaillut minulle kuinka pelottavaa oli ollut soittaa, kun ei tiennyt mitä vain kerran tapaama ihminen ajattelee. Tämän työttömän viikko oli tuntunut ikuisuudelta, sain puhelimessa kuulla. Ajattelin, että kaveri oli perusujo suomalainen ja että voin toki olla hänen kanssaan yhteydessä. Olin käynnyt hänen luonaan syömässäkin, mutta silloin oli ollut kuvassa mukana myös eräs kanamainen nainen. Nainen tosin puhui heidän platoonisesta suhteestaan, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota. Nyt himmeän marmoripöydän ääressä istuessani ja hänen lähentelyään torjuessani koin suurta vastemielisyyttä. Kaikki aikaisemmat miellyttävät hetket saivat nyt toisenlaisen värityksen. Vatsalleni meinasi olla liikaa, kun hän kaiken huipuksi alkoi yksityiskohtaisemmin kuvailla mitä olisi halunnut milloinkin tehdä kanssani. Uskon ystävänikin osakseen saamien jälkikäteen kerrottujen tunteenpaljastusten aiheuttaneen jokseenkin vastaavia tuntemuksia.
Ikäänkuin kiihdyttääkseen meitä selvästi vastenmielisyytemme keskellä, hän väitti kummankin meistä olevan valmis suhteisiin kanssaan jos vain antaisimme alkoholin vapaasti vaikuttaa itsessämme. Minulle suunnattu huomio sisälsi viittauksen muutaman kaljapullon riittävyydestä kyytipojaksi. Oletus perustui siihen, etten ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt alkoholia.
"Homoseksuaalisuus on maailman luonnollisin asia. Alkoholi vapauttaa ihmisen turhista kahleista", kuikutti hänen riinaava äänensä edelleen. Samalla hän ojenteli hipelöiviä käsiään taas meitä kohden. Viimeinenkin huvittavuus alkoi olla tilanteesta poissa.
"Työnnä kätesi vain pois. En ole erityisen imarreltu huomionosoituksistasi. Äläkä muutenkaan tuhlaa juopuneen sanojasi tyhmyytesi esiintuomiseen", pinnani venyttäminen sai minut tuohtuneena sanomaan. Siinä ohessa huiskin hänen kurkottuneita käsiään pois itsestäni. "Jos yksikin mies antautuu himon valtaamana tai juopuneena viettelyksillesi, osoittaa se vain molemmilta luonteen alhaisuutta. On totta, etten tunne mitä alkoholin tarjoama estottomuus merkitsee. Tunnen kuitenkin monia miehiä, jotka kokemuksesta sanovat juopumuksensakin keskellä hallitsevansa itsensä. Ihminen pystyy voittamaan suuriakin kiusauksia, vain tiedostamalla niiden aiheuttamat ongelmat. Antautuminen hehkeän sihteerin firman pikkujouluissa esittämiin lemmekuntsuihin, saattaa johtaa koko työpaikan kannalta tuhoisaan kierteeseen. Samoin myös alaisen taipuminen esimiehensä himokkaisiin oikkuihin voi muuttua painajaismaiseksi kokemukseksi. Sellaisten kiusausten voittamisesta voi mielestäni puhua esimerkkinä muille. Itsensä voittaminen on minusta hienoa. Himon valtaan lankeaminen on molemmille huono asia. Uskon homojenkin olevan siinä määrin ihmisiä, että myös he pystyvät hillitsemään himonsa. Yleissivistykseni käsite ei voi koskaan pitää sisällään himoille periksi antamista. Homoilusta nyt puhumattakaan. Niihin ihminen korkeintaan heikkoudessaan lankeaa. Kumpikin langennut saa tunnonvaivoja heikkoudestaan.
...Ei voi olla kristillinen näkemys, että homous on hyväksyttävää ilman pyrkimystä parannukseen. Kristinusko ei tarjoa mitään pelastuksen sanomaa, jos ihminen saa pitää hyväksytysti tuhoisat taipumuksensa. Ei ole pelastuksen sanomaa eikä lupausta armosta, jos ihminen ei edes pyri voimiensa mukaan parannukseen. Ei voi kutsua uskonnoksi sellaista oppia, joka antaa ihmiselle oikeuden antaa heikkouksilleen myöden. Heikkoudet on toki hyväksyttävä... En tiedä homoyhdistysten varoista elävien eduista, mutta yksittäiselle homolle voisi olla parempi hyväksyä asia yksinkertaisesti sairaudeksi, toisin kuin jotkut liitot ajavat. Vähän samaan tapaan kuin alkoholistitkin tekevät. Siten voisi alkaa taistelu ja toipuminen. Turha sitä asiaa on kaunistella. Yhtäkkinen hyvinvointi on saannut jotkut kuvittelemaan, ettei hyvän elämän vuoksi pidä enää ponnistella. Sen kun vain nautiskelee tavallaan itsensä autuaaksi. Ei niin elävä ja alhaisuutensa hyväksyvä kehtaa muiltakaan vaatia ponnistelua, jota ei itsekään harjoita. Kuinka valheellisuudessa elävä voi muiltakaan totuudellisuutta vaatia. Olemme perin huonossa tilanteessa. Eikä teidän kaltaiset homot saa enää tukea terveestä ympäristöstä", saarnasin hänelle rehellisemmin kuin olin aikonutkaan. Katsoin oikeudekseni tehdä niin, sillä siksi typerää oli hänen oma käytöksensä. Enkä sitä paitsi edes keksinyt muuta keinoa häneen iskeneen ivamielen varalle.

+++++

Kolpakon iskeytyminen marmorilevyä vasten tuntui kiihtyvän puheeni loppua kohden. "Kristinusko on juutalaisten viimeinen kosto", hän mutisi lopulta lähes itsekseen. Ihmeellistä puhetta vannoutuneen sosialistin suusta. Sitä seurasi voimakas isku ja ihmettelen, ettei kolpakko hajonnut. Sisältö tosin lensi ympäriinsä. Paikanpitäjä tuli siinä valittamaan muiden asiakkaiden kärsivän aiheuttamastamme häiriöstä ja uhkasi heittää meidät ulos.
"Yksitoista litraa verta. Minusta lentää yksitoista litraa verta suihkuna ympäri huonetta. Tappakaa vain, niinhän te kuitenkin haluatte. Hakekaa veitsi. Siellä se on keittiössä", hän hoki palaten takaisin vanhaan teemaansa.
Kiinnittämättä huomiota hänen puheisiinsa vaihdoin puheen aihetta. "Tietävätkö vanhempasi homoudestasi? Isäsihän oli sodassakin ja asia lienee heille vaikea", puhuttelin häntä kuin en olisi huomannut hänen äskeistä riehumistaan.
Maininta vanhemmista toi valpastuneemman katseen häneen silmiinsä. "Eivät tiedä. He ovat jo vanhoja ihmisiä. Ei heitä voi rasittaa enää sellaisella tiedolla", Hän pohti totisena ja näin silloin hänessä taas pienen inhimillisyyden kajon. Muistin kuinka hän oli aikaisemmin kertonut vanhempiensa odottaneen häneltä perheen perustamista. Hänen ilmeensä kertoi minulle, ettei hän olisi halunnut tuottaa pettymystä vanhemmilleen. Siinä hetkessä tämä saastaiseksi hintiksi osoittautunut tuttuni löysi hetkeksi kosketuksen jalompaan tunteeseen. Pienen hetken ajaksi, ajatus vanhemmista mielessään, hän nousi vajaavaisena ihmisenä silmissäni takaisin arvoonsa. Vain hetkeksi ennen kuin turmeltunut mieli voitti taas hänen sisällään käydyn kamppailun. Pöytämme ohitse oli näet kulkenut eräs pitkätukkainen poika, joka veti osakseen vähemmän jalon katseen tuttuni silmistä.
Yritin kaikesta huolimatta jatkaa hänen turmeltumattoman luonteensa etsintää. "Kun sinä olit antautunut nuorena suhteisiin poikien kanssa, niin eikö koskaan tullut sellaista tunnetta, että tätä tietä ei pidä jatkaa pidemmälle. Etkö koskaan nautintoja poikien kanssa etsiessäsi tuntenut turmeluksen hiipivän sisimpääsi? Toki nyt sanot olleesi aina homo, mutta eikö sinua paheesi lomassa koskaan pelottanut vajoaminen sen orjuuteen. Sanotaan, että eräissä englannin poikakouluissa monet ovat kokeneet jonkinlaisen sukupuolisuhteen toisen pojan kanssa. Eivät he silti vanhempina ole homoiksi tulleet. On eri asia hairahtua elämässään ja jopa oppiakin sellaisesta, kuin jatkaa harhapoluilla. Ehkä olen liian optimistinen. Silti tiedän monien näpistelleen kouluaikoina, eivätkä he ole rikollisiksi tulleet. Ihmisen paaduttua rikoksen teillä sielun vaurioitumisen korjaaminen käy yhä vaikeammaksi. Eikö ilmiö ole homojenkin kohdalla samanlainen? Rikollisetkin on ajoittain julistettu synnynnäisiksi. En silti olisi tuomiossa aina niin jyrkkä. Et kai sinä vaan ole ottanut synnynnäisen homouden oppia tekosyyksi jatkaa paheen tiellä? Ei kai se ole vain peitto sinulle ja joillekin muille 'homoille', joka on otettu ylle vain siksi, ettei pitkän ajan kuluessa piintyneestä pahasta tavasta tarvitsisi luopua", puhuin omasta ajattelustani yltyneenä.
Pitkään hiljaa sivullisena ollut ystäväni alkoi tukemaan perusteluitani. "Juuri jotenkin noin minäkin olen asiaa ajatellut", hän tuki mietteitäni. Muuta ei tarvittukakaan. Käännytystyöni kohde olikin vain odottanut jotain johon reagoida. Näin ystäväni vääräaikainen kommentti suututti tämän pahanpäiväisesti. Kolpakosta vapaa käsi avautui äkisti sivulle ja näin ystäväni sai vastaanottaa nyrkin osuman leukaperiinsä. Se ei ollut mikään miellyttävä kokemus ja ymmärrettävästi ystäväni nousi tuolistaan haukkoen henkeä. "No, sinä löit minua, lyö vielä kerran niin lyön niin, että kirkon kellot vain kumajaa", puhisi tämä kiukuissaan. Paikalle saapui omistaja jäähdyttelemään kuumenneita tunteita. Vähitellen kaikki alkoivat ihmetellä koko välikohtausta. Aina syyllisyyttä tuntevan alkoholistiystäväni tietokone oli mennyt hetkeksi täysin sekaisin. Hän ei keksinyt syytä saamalleen iskulle. Ilmeisesti tunsi kuitenkin ansainneensa sen jostakin. Samoin alkoi iskun antajakin huomata oman käyttäytymisensä outouden. Kaikki tuntuivat yhdessä ihmettelevän syntynyttä tilannetta.

+++++

Pöytäkeskustelumme tuntui päättyneen siltä erää siihen. Luulin homomme lähteneen vessassa käymään, kun hän hetken kuluttua tuli hakemaan tuolin karmille jättämäänsä takkiaan. Hänen kasvoillaan oli viekas ilme. Hän antoikin sille hyvän syyn. "Se pitkätukkainen mies piti poistaa paikalta. Se sai niin kamalan raivarin, kun olin hiukan tunnustellut sitä jalkojen välistä ja paljastanut homoseksuaalisuuteni. Portsari sanoi, että myös minun olisi lähdettävä", hän sanoi minulle käsittämättömän mielihyvän ilme kasvoillaan ja poistui hyvästelemättä.
Ajattelin siinä, että käännytystyöni ei ollut kantanut mitään hedelmää näin nopeasti. Tapoihinsa tottuneena oli tämä homoksi paljastunut tuttavani pyrkinyt heti vimman lailla turmelemaan paikassa käynnyttä nuorta miestä. Ilmeisesti turmeltunut ihminen tuntee jonkinlaista mielihyvää jokaisesta mukaansa vetämästään yksilöstä. Pahaa-aavistamaton pitkätukkainen poika oli joutunut maistamaan perverssin 'yleissivistyksestä'. Viimeinen ilme, joka nousi homomme kasvoille oli kuin viesti paholaiselta. Takki kainalossaan ja äsken tekemänsä pienen paheen paljastettuaan hänen ilmeensä kertoi itsensä paholaisen vaatiman päiväannoksen tulleen suoritetuksi. Poislähteneen perverssin viimeinen hymy oli kuin paholaisen kiitos almusta. Silloin tajusin, että olin tehnyt oikein puolustaessani näkemystäni. Oivalsin, että itse paholainen oli anellut minulta ymmärtämystä. Paholainen oli ulottanut valtansa tämän nelikymppisen miehen ylle lähes täysin. Vain suhteet vanhempiin olivat säilyneet turmeltumattomina. Vain juuri vanhemmista puhuttaessa oli uskoni ihmisen hyvään saannut pienen toivonkipinän.
Näine mietteineni aloin hyvästellä alkoholiin ihastunutta ystävääni, joka jäi vielä paikkaan joidenkin muiden sitkeimpien asiakkaiden kanssa.