HOMOUS ILMAN NAAMIOTA - INHIMILLISESTI

Osa kirjoittajista tässä blogissa suomii homouteen vajonnutta kansanosaa varsin kovin sanankääntein. Tulee mieleen, että kirjoittajat ovat pääosin noin 20-30- vuotiaita. Radikalismi kuuluu siihen ikävaiheeseen - ja hyvä niin. Haluaisin tuoda tähän "tatit tateille ja piirakat piirakoille"- soppaan näin elämänkokemuksen tuoman seesteisemmän näkökulman.

On tunnettua, että länsimainen ihminen elää etsien ikuista rakkautta - sitä oikeaa. Tässä myyttisessä todellisen ja kaikista kahleista vapaan rakkauden jahdissa suhde kuvitellaan tasa-arvoon perustuvaksi. Naisten asema on parantunut, koska taloudellinen riippuvuus on katkaistu yhteiskunnan toimesta. Jos mies jättää, niin yhteiskunta pitää taloudellisesti huolen. Moderni nainen on siis vapaa lähtemään suhteesta. Syitä voi olla monia esim. jos miehen sukuelin lerpahtaa siinä 60-70- vuoden iässä. Eihän ole tasa-arvoa se, jos naisella on riipukset nänneissä ja hieromasauvalliset pikkuhousut työpaikalla pitämässä puutarhaa sopivan kosteana, kuten Ilkka Kanerva kuuluisassa viestissä Johanna Tukiaiselle asian ilmaisi. Mies puolestaan ei saa jopoaaan keulimaan kuin viagralla ja siihenkin sisältyy viimeisen orgasmin riski.

Naisen romanttinen kaipuu ei tällaisessa suhteessa saa enää tyydytystä ja miehen voi jättää. Mies ei ole sama kuin nuorena. Hajukin viestii kuolemasta. Tämä on käytännöllistä ajattelua ilman uskonnollista ajattelua. Realismia ei naisille liiemmin opeteta. On kuulemma vain korvien välistä kiinni, vaikka jälkojen väli jo reistailisikin. 50-vuotias nainen voi vielä löytää sen oikean. Eräs vanhempi rouva sanoi puutarhansa kostuvan vielä 60-vuotiaanakin - salaisuutena akupunktio neulat. Rypyt peittyy yökerhon valaistuksessa. Aamuaurinko  armottomuudessaan voi tosin karkoittaa sen yöksi hankitun potentiaalisen sen oiken.

Tämä on vain yksi puoli asiasta. Maassamme on paljon mm. vammaisia ja muuten vähemmän hehkeitä ilmestyksiä. Heissäkin olisi oma kauneutensa, jos ihmisillä olisi uskonnollinen sydän ja ihmiset hakisivat lähinnä sopivaa elämänkumppania rinnalleen.

Televisiossa tuli jokin aika sitten ohjelma eräästä lesboparista, jotka molemmat sairastivat vakavaa tautia ja hoitivat toisiaan. He asuivat yhdessä ja huolehtivat toisistaan. Oli jotenkin surkuhupaisaa, että he tulivat kaapista ulos ja kertoivat olevansa lesbopariskunta. Mielestäni on hyvä, että ihmisillä on jokin elämänkumppani ja käytäntö arjessa sujuu hyvin tuollaisten poikkeavien parien kesken. Voi olla, ettei vastakkaista sukupuolta edustavat etene suhteisiin sellaisen ihmisen kanssa, jonka elämää rajoittaa vakava sairaus.

Minusta olisi jotenkin hienompaa, että he voisivat kuvailla suhdetta ulospäin sisarelliseksi. On tullut jotenkin trendikkääksi olla lesbo tai homo. Tytöt voisivat halailla toisiaan iltaisin, mutta tarviiko siinä harjoittaa itsetyydytystä joukkuelajina on eri asia. Jos puuhaavat jotain, niin sellainen saisi pysyä makuuhuoneen sisällä. Jos he ovat onnellisia, niin sitä ei mielestäni tarvitse kysyä ulkopuolisilta.

Joskus ulkoisesti sairaat ja rumat ihmiset voivat omata kauniin sydämen. He tyytyvät siihen mitä ovat saaneet lahjaksi elämältä. Toisaalta kauniit ja rikkaat saattavat olla katkeria ja katsovat jääneensä jostain paitsi. Maassamme on ajettu vammaisten asioita, mutta ihmisten suhtautuminen on jopa kovettunut monissa suhteissa. Tämä homosabluuna, jonne kaikkia elämän kolhimia nyt ohjataan ei auta ketään. Itse asiassa ihmiset halutaan naulaamaan identiteettinsä homouteen. Monet ovat päässeet homo tai lesbovaiheesta ja menneet perinteisiin naimisiin. Samalla tavalla kuin jotain uusnatsiporukkaa uhkaa jäsenkato. Kerran natsin pitää aina olla natsi. Kerran homo - aina homo- kuuluu SETAn propaganda. Rotupetturuus ja homopetturuus. Jos toipuu homoudesta on pettänyt "omansa", niin kuin natsismista irtaantunut tekee.

Kaikenlaiset homoavioliitot ovat todella irvokkaita. Eikös ne beat-sukupolven underground-edustajat juhlineet jotain homohäitä New Yorkissa jo 1950-60-luvuilla. Jollekin oli tehty hääkakku. Pöytä oli kanneton ja se alle oli asetettu mies pylly paljaana ja hänen takapuolensa päälle oli laitettu suklaakuorrutus ja päälle koristeeksi oli peräreikään survaistu banaani. Kaikki olivat huumepäissään ja heidän mielestään kyse oli suunnattoman taiteellisesta performanssista. Nyt tuo rappioliikehdintä on pulpahtanut pintaan ja varmaan tuollaisia kakkuja tarjoillaan Suomen luterilaisen kirkon papeille jatkossa kirkkohäiden ohessa. Ei ihme, että maamme miespapit ovat malttamattomia ja vaativat arkkipiispa Kari Mäkistä laillistamaan homoiluhäät kirkkoihin.